Meillä urakehitys nähdään osana yrityksen kasvua. Tavoitteena on houkutella taloon oikeanlaisia tekijöitä – ihmisiä, jotka haluavat mennä eteenpäin.
Yrityksen kasvu ei synny pelkästään uusista rekrytoinneista, vaan siitä, että osaajat kehittyvät rooleissaan ja ottavat vähitellen enemmän vastuuta. Neulasella halutaan rakentaa urapolkuja, joissa työntekijä voi kasvaa asiantuntijasta vastuullisempiin rooleihin – omaan tahtiin ja omien tavoitteidensa mukaan.
Lue myös: Voisiko Neulanen olla sinulle sopiva työpaikka? Tällaista tekijää etsimme
Urapolku rakentuu osaamisen ja kiinnostuksen mukaan
Meillä urapolku ei ole yksi ja sama kaikille, vaan se rakentuu osaamisen, motivaation ja kiinnostuksen perusteella. Tyypillisesti työ alkaa suunnittelijan roolista. Aluksi työtä tehdään ohjatusti, mutta kokemuksen karttuessa siirrytään itsenäiseen työskentelyyn.
Seuraava askel voi olla projektipäällikön rooli. Tällöin vastuu laajenee koko projektin hallintaan: aikatauluun, budjettiin, asiakasyhteistyöhön ja kokonaisuuden onnistumiseen. Työ ei ole enää pelkästään suunnittelua, vaan myös koordinointia ja päätöksentekoa.
Tiiminvetäjän roolissa mukaan tulee lisäksi vastuu tiimin toiminnasta. Työhön kuuluu tehtävien jakamista, työn etenemisen seuraamista sekä tiimin jäsenten tukemista arjessa. Suunnittelupäällikkö puolestaan vastaa laajemmin koko suunnittelutoiminnasta, resurssien käytöstä ja toiminnan kehittämisestä.
Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse edetä esihenkilörooleihin. Urapolku voi tarkoittaa myös syvempää asiantuntijuutta ja vaativampia teknisiä kokonaisuuksia suunnittelijan roolissa.
Lue myös: Miksi kanssamme kannattaa verkostoitua jo ennen rekrytoinnin käynnistymistä?
Kehityskeskustelut toimivat etenemisen pohjana
Kehityskeskustelujen avulla suunnitellaan yhdessä, millainen rooli ja suunta sopivat työntekijälle parhaiten. Myös opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus päästä työhön kiinni jo opintojen aikana. Työskentely voi alkaa osa-aikaisesti tai opinnäytetyön kautta, ja siitä voi kasvaa vakituinen rooli.
Työntekijöiden kehittymistä tuetaan työn ohessa koulutuksilla ja uusien pätevyyksien hankkimisella tarpeen mukaan. Urapolku ei kuitenkaan etene automaattisesti, vaan perustuu omaan aktiivisuuteen, haluun oppia ja valmiuteen ottaa vastuuta.
Jos haluat kuulla lisää, verkostoidu kanssamme täällä.
Lue myös: Timo Niskakangas eteni suunnittelijasta tiiminvetäjäksi: “Positiivinen ote auttaa koko tiimiä”