Sähkösuunnittelua ohjaava lainsäädäntö ja ohjeistus – mistä tämän päivän vaatimukset löytyvät 

Rakennustapaselostuksissa, järjestelmäkuvauksissa sekä tarjouspyynnöissä tulee tänä päivänä vastaan monenmoisia vaatimuksia sähkösuunnitteluun ja sähkötekniikan toteutukseen liittyen. Monesti vaatimuksissa viitataan erillisiin lakiteksteihin tai ohjeisiin, jotka eivät kuitenkaan aina ole enää ajankohtaisia. Esimerkiksi kiinteistön eri kulutuskohteiden mittauksissa näkyy edelleen viittauksia Rakentamismääräyskokoelman osaan D3, vaikka sen kumoamisesta alkaa olla 7 vuotta aikaa.

Tässä artikkelissa keskitymme nykyaikaan ja käymme läpi, mikä lainsäädäntö ja ohjeistus tänä päivänä ohjaa sähkötekniikan suunnittelua ja toteutusta. Jokaista lakitekstiä ja ohjetta emme ala esittelemään, mutta olemme pyrkineet valitsemaan näistä mielestämme tärkeimmät ja eniten käytössä olevat. 

Lait ja asetukset 

Sähköturvallisuuslaki on kaikkien sähkösuunnittelun ja sähköalan määräyksien ja ohjeiden perustana. Laissa on määritetty perusvaatimuksia sähkölaitteille ja -laitteistoille. Tarkemmat yksityiskohdat on sisällytetty standardeihin. Sähköturvallisuuslakia täydentävät asetukset: 

Sähköturvallisuuslain lisäksi löytyy myös muita lakeja, asetuksia sekä määräyksiä, joista löytyy yksittäisiä ohjeita sähkösuunnitteluun. Nostamme tähän näistä neljä, jotka vaikuttavat lähes kaikissa rakennuksissa.  

Laki rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä määrittää vaatimukset sähköautojen latauspisteiden määrästä. Laki muun muassa velvoittaa, että yli neljällä pysäköintipaikalla varustetuissa asuinrakennuksissa tulee kaikki paikat varustaa vähintään valmiudella sähköauton lataukseen. 

Sisäasiainministeriön asetus palovaroittimien sijoittamisesta ja kunnossapidosta määrittelee vaatimukset asuntoihin, majoitustiloihin ja hoitolaitoksiin sijoitettaville palovaroittimille Suomessa. Tästä asetuksesta tulee mm. vaatimus, että asunnon jokaisen kerroksen alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. 

Sähkömarkkinalaki ei varsinaisesti koske sähkötekniikkaa, vaan antaa pelisäännöt sähkömarkkinoiden avoimuudelle ja kilpailulle. Laki kuitenkin edellyttää, että kuluttajilla on mahdollisuus valita ja kilpailuttaa eri sähkönmyyjiä. Sähkösuunnittelun puolella tämä näkyy käytännössä niin, että asuntokohteissa jokainen asunto varustetaan omalla sähkönmittauksella. 

Liikenne- ja viestintäviraston määräys 65 kiinteistön sisäverkoista ja teleurakoinnista määrittää vaatimukset tietoverkkojen suunnitteluun rakennuksissa. Tästä määräyksestä tulee muun muassa vaatimus, että asuinrakennuksessa jokaiseen huoneeseen tulee suunnitella ja toteuttaa vähintään 2 kpl tietoliikennepisteitä kaapeloituna kategorian 6 parikaapelilla sekä 1kpl antennirasioita. 

Tukes S10-luettelo 

Tukesin S10-luettelo on Turvallisuus- ja kemikaaliviraston julkaisema luettelo, joka sisältää sähkölaitteistojen rakenteeseen ja sähkötyöturvallisuuteen liittyviä standardeja. Noudattamalla näitä standardeja katsotaan täytetyksi sähkölaitteistojen turvallisuuteen liittyvät vaatimukset.  

Luettelo päivitetään säännöllisesti ja viimeisin versio on S10-2023, joka korvaa aiemman S10-2019 luettelon. Päivityksissä huomioidaan standardien uudet painokset ja lisätään tarvittaessa uusia standardeja. Esimerkiksi S10-2023 luetteloon on lisätty uutena standardina aurinkosähköjärjestelmien dokumentaatioita, käyttöönottotestejä ja tarkastuksia koskeva standardi 

S10-luettelo sisältää useamman standardin, joista eniten rakennusten sähkösuunnittelua koskevat on listattu alla: 

  • SFS 6000 Pienjännitesähköasennukset 
  • SFS 6001 Suurjännitesähköasennukset 
  • SFS 6002 Sähkötyöturvallisuus 
  • SFS-EN 60079-14 (2015) + AC (2016) Räjähdysvaaralliset tilat. Osa 14: Sähköasennusten suunnittelu, laitevalinta ja asentaminen 
  • SFS-käsikirja 604-2 (2021) Luku 3  Räjähdysvaaralliset tilat. Osa 2: Sähköasennukset, tarkastus ja huolto, Luku 3: Räjähdetilat 
  • SFS-EN 62446-1:2016 + A1:2018  Aurinkosähköjärjestelmät. Vaatimukset dokumentaatiolle, kunnossapidolle ja testaamiselle. Osa 1: Sähköverkkoon kytketyt järjestelmät. Dokumentaatio, käyttöönottotestit ja tarkastus (luvut 1-6) 

Valaistusstandardit 

Edellisessä kohdassa listatut S10-luettelossa olevat standardit keskittyvät erityisesti sähköturvallisuuteen. Muista standardeissa sähkösuunnittelussa erityisen olennaisia ovat valaistukseen liittyvät standardit. 

SFS-EN 12464-1 on sisävalaistusstandardi, joka määrittelee työpaikkojen sisävalaistuksen laatuvaatimukset varmistaen, että valaistus tukee ihmisten näkemistä, suorituskykyä ja hyvinvointia.  

SFS-EN 12464-2 keskittyy ulkovalaistukseen, kuten julkisten alueiden, teiden ja ulkotilojen valaistukseen, asettaen suuntaviivat valaistuksen suunnittelulle ja toteutukselle turvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi. 

ST-kortisto eli Sähkötietokortisto 

Aikaisemmin tässä artikkelissa mainitut lait ja standardit keskittyvät pääosin määrittämään vaatimuksia sähkötekniikalle. ST-kortistosta puolestaan löytyy ohjeita miten lakien ja standardien asettamat vaatimukset saavutetaan käytännössä. Voidaan sanoa, että ST-kortiston mukaisilla ohjeilla toteutettu sähkösuunnittelu sekä asennustyö täyttää hyvän rakennustavan vaatimukset. 

ST-kortistoa ylläpitää Sähköinfo. Sähköinfo on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n omistama koulutus- ja kustannusyhtiö, joka tuottaa koko sähköalaa hyödyttävää kirjallisuutta, koulutusta ja muita palveluja. 

Aiheeseen liittyvää

Haluatko kuulla lisää?

Antti Välitalo

Kirjoittaja

Antti Välitalo

Toimitusjohtaja

Uusimmat artikkelit

Minkä tasoinen tietomalli riittää seuraavalle projektillesi?

Tietomallinnuksesta puhutaan rakennushankkeissa usein joko-tai-valintana. Todellisuudessa oleellisempi kysymys on, minkä tasoinen tietomalli projektiin tarvitaan. Oikein mitoitettu mallinnus auttaa hallitsemaan riskejä, vähentää työmaan yllätyksiä ja tuo kustannuksiin ennustettavuutta. Väärin mitoitettu malli on joko turhaa työtä tai säästöä väärästä paikasta. Projektipäällikön näkökulmasta tietomallinnus on ennen kaikkea riskienhallinnan työkalu. Kun mallinnuksen taso valitaan hankkeen tavoitteiden mukaan, malli helpottaa […]

Lue lisää

Voisiko Neulanen olla sinulle sopiva työpaikka? Tällaista tekijää etsimme

Suunnittelutyö vaatii uteliaisuutta, ongelmanratkaisukykyä ja halua kehittyä. Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, tärkeintä on oikea asenne. Meillä arvostetaan tekijää, joka perehtyy asioihin huolellisesti, uskaltaa kysyä ja etsii aktiivisesti parempia ratkaisuja. Työssä tehdään tiivistä yhteistyötä niin oman tiimin kuin asiakkaidenkin kanssa, joten toivomme kykyä kuunnella, keskustella ja tuoda omia näkemyksiä rohkeasti esiin. Arvostamme erityisesti: Lue myös: […]

Lue lisää

Haluamme tietää sinusta lisää – kerro ainakin nämä asiat cv:ssä

Haluamme löytää hakijoiden joukosta oikeanlaiset tekijät – sellaiset, jotka sopivat asenteensa ja osaamisensa puolesta juuri meidän tiimiimme. Kun käymme läpi työhakemuksia ja osaajaprofiileja, haluamme saada hakijasta selkeän kuvan. Meitä kiinnostaa ennen kaikkea se, kuka sinä olet, mitä osaat ja millaista kokemusta sinulle on urasi varrella karttunut.  Mikäli kokemusta ei vielä ole, haluamme kuulla, mikä sinua […]

Lue lisää
Kaikki artikkelit

Rakennamme uniikit LVI- ja sähkösuunnitelmat asiakaskohtaisesti ja aina aikataulussa ympäri Suomen – ota yhteyttä!

Pyydä tarjous

Insinööritoimisto Neulanen Oy

Kiviharjunlenkki 1D, 90220 Oulu
Y-tunnus: 3115649-7

Luotettava kumppani logo

Ota yhteyttä

044 730 4427

 

Laskutustiedot

Laskutustiedot 

Seuraa meitä somessa

 

Copyright © 2026 Insinööritoimisto Neulanen Oy