Neulanen kasvaa: Suuremmat toimitilat ja lisää väkeä tiimiin

Olemme muuttaneet uusiin toimitiloihin – tosin vain 400 metrin päähän aiemmasta toimistosta! Uusi osoitteemme on Kiviharjunlenkki 1B, 90220 Oulu eli pysymme edelleen Technopoliksen vuokralaisina. Päätimme muuttaa suurempiin tiloihin, koska väki on lisääntynyt ja halusimme parantaa myös tulevaisuuden laajenemismahdollisuuksia.

Uusia tekijöitä taloon

Meillä on aloittanut maaliskuun jälkeen peräti neljä uutta työntekijää. Joukkoon on tullut kaksi uutta lvi-suunnittelijaa, Henri ja Mikko. Henrillä on taustallaan usean vuoden suunnittelukokemus ja Mikko viimeistelee insinööriopintojaan töiden ohessa. Myös sähkösuunnittelutiimi sai vahvistusta, kun Ville aloitti hommat kesän lopulla.

Neulasen työntekijät
Kuvassa Ville (vas.), Henri, Mikko, Pauli, Pete ja Antti.

Tuore yhteyspäällikkö Petri on hoitanut myyntiä ansiokkaasti maaliskuusta lähtien. Myyntityön ja tarjouslaskennan lisäksi hän toimii tarpeellisena linkkinä suunnittelijoiden ja asiakkaiden välillä. Petrillä on lvi-, sähkö- ja kaupallinen koulutus, joten työssään hän pääsee hyödyntämään koko osaamistaan.

“Olen istunut hyvin tähän joukkueeseen. Täällä on joustava ja reilu meininki ja erinomainen työilmapiiri. En ole ennen ollut töissä yrityksessä, jossa työntekijöistä pidetään näin hyvää huolta. Voin aloittaa naureskellen työt joka aamu”, Petri kertoo.

Helposti lähestyttävä insinööritoimisto

Petri kiittelee uuden työpaikkansa yrityskulttuuria ja toimintamallia, joka luo uudenlaista, ei niin jäykkää suunnittelijakenttää.

“Me olemme poikkeuksellisen joustava ja palveluhenkinen insinööritoimisto. Meitä on helppo lähestyä ja yhteistyö kanssamme on sujuvaa ja tiivistä. Pyrimme auttamaan rakennuttajia kaikissa tilanteissa. Jos rakentaja menestyy, mekin menestymme”, Petri tiivistää.

Mikäli haluat keskustella palveluistamme tai haluat tarjouksen, voit ottaa suoraan yhteyttä Petriin:

Rakennamme uniikit LVI- ja sähkösuunnitelmat asiakaskohtaisesti ja aina aikataulussa ympäri Suomen – ota yhteyttä!

Pyydä tarjous

Insinööritoimisto Neulanen Oy

Kiviharjunlenkki 1B, 90220 Oulu
Y-tunnus: 3115649-7

Luotettava kumppani logo

Pauli Manninen

Yrittäjä, LVIA-suunnittelija
Energiatodistusten laatija, ylempi taso
pauli.manninen@neulanen.fi
044 250 8109

Antti Välitalo

Yrittäjä, LVIA-suunnittelija
antti.valitalo@neulanen.fi
040 5177 058

Seuraa meitä somessa
Copyright © 2022 Insinööritoimisto Neulanen Oy